Tervetuloa Vanhustenkoti Konttiin!
Vanhustenkoti Kontti sijaitsee aivan Kiikan keskustassa, silti lähellä luontoa. Kiikan keskustan palvelut kuten esimerkiksi kauppa, posti, uimahalli ja apteekki ovat hyvin saavutettavissa Kontin asukkaille. Kaikki palvelut sijaitsevat lyhyen matkan päässä ja alueella pääsee liikkumaan turvallista kevyen liikenteen väylää pitkin.
Kontissa asukkaat asuvat omissa kodeissaan normaalin vuokra-asumisen tapaan. Kaikissa asunnoissa on turvahella paloturvallisuuden lisäämiseksi, sekä asunnot A- ja B-talossa on varustettu automaattisella hälytys- ja sammutusjärjestelmällä. Asumiskustannukset pyritään pitämään kurissa kohtuullisella neliöhinnoittelulla sekä esim. maalämmön käyttämisellä lämmitysratkaisuna.
Vanhustenkoti Konttia ylläpitää Kiikan Vanhustenkoti ry., joka syntyi kansalaisten toiveesta maaliskuussa vuonna 1974 turvaamaan edullisten asuntojen tarjontaa vanhuksille. Perustajajäsenet olivat jo aiemmin jakaneet joulupaketteja paikkakunnan vanhuksille ja samalla nähneet vanhusten asumisolot. Tästä syntyi ajatus yhdistyksen perustamiseksi ja asuntojen tarjonnasta huolehtimisesta. Yli neljäkymmentä vuotta toiminut yhdistys jatkaa toimintaansa vireänä edelleen.
Yhdistys ei tarjoa palveluita, vaan asukkaat voivat omien tarpeidensa mukaan saada kotipalvelun apua, esimerkiksi osalle asukkaista tuodaan ruoka heidän toimestaan. Kotipalvelu kiertää taloissa monta kertaa päivässä. Kerhohuoneella eri paikallisjärjestöt järjestävät toimintaa asukkaille ja kerhohuone on luonnollisesti myös asukkaiden käytettävissä omatoimista harrastamista varten.